TIETOA MEISTÄ

BAY’S BUSHYFUR KENNEL
Kaarina Naaralainen
19920 Pappinen, FINLAND
041-585 9682
baysbushyfur.kennel@pp.inet.fi tai kennel@baysbushyfur.net


KASVATTAJASTA
Kennelnimen Bay’s Bushyfur takaa löytyy kasvattaja Kaarina. Intohimoni ovat koirat ja tietenkin karvattomat koirat. Panostan kasvatuksessani erityisesti kasvattamieni rotujen tasapainoiseen luonteeseen ja hyvään terveyteen, jotka ovat minulle kasvattajana itsestäänselvyyksiä.

Innostukseni karvattomiin koiriin alkoi jo ollessani 15 vuotias koulutyttö (v. 1978). Siihen aikaan kovasti koirista kiinnostuneena selailin kaikki käsiini saamat koirakirjat ja sieltä löysin ”kiinalaisen töyhtökoiran” nykyisen kiinanharjakoiran. Enpä arvannut tuolloin koirakirjoja selaillessani, että useita vuosia myöhemmin kasvattaisin näitä valloittavia rotuja.
Ensimmäinen roduistani oli siis kiinanharjakoira, jonka ensimmäisen yksilön hankin vuonna 1990 ja myöhemmin sitten nämä muut, perunkarvatonkoira (1997), meksikonkarvatonkoira (1999) ja amerikankarvatonterrieri (2003). Haaveenani oli pitkään kasvattaa kaikkia karvattomia rotuja, mutta miellyin eniten nykyisin kasvattamiini perunkarvatonkoiraan.

Perheeseeni kuuluvat myös mieheni Jyrki, joka on innokas koiraharrastaja toimien kaikessa toiminnassa kanssani, hän myös esittää koiriamme näyttelyissä. Poikamme Reijo ja Jarmo ovat jo aikuisia ja muuttaneet pesästä, mutta silti edelleen monessakin kennelimme toiminnassa mukana.
Asumme omakotitalossa metsän keskellä Joutsan Pappisten kylässä. Jossa koirillamme on paljon tilaa oleilla sekä sisätiloissa perheemme keskuudessa, että ulkona vapaana juosten.

Noudatan toiminnassani Suomen Kennelliiton kanssa tekemääni kasvattajasitoumusta. Olen myös Suomen kennelliiton SKL:n, rotujärjestön Suomen Seurakoirayhdistys SSKY:n ja rotuyhdistyksen Suomen Karvattomat Rodut – SuKaRo ry kasvattajajäsen sekä Suomen Koirankasvattajat SuKoKa jäsen. Olen myös käynyt Jämsän maatalousoppilaitoksen järjestämän koirankasvattaja kurssin (320h).

Olen myös luonut hedelmälliset yhteistyösuhteet maan rajojen ulkopuolelle, ja teen työtäni itsenäisesti kattojärjestön Suomen Kennelliiton jäsenenä. Koiranjalostuksessa on kuitenkin itsestään selvää, että pinnallisiksi jäävät kurssitukset ja jäsenyydet eri yhdistyksissä ja killoissa eivät korvaa kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla päivittäin saatavaa oppia siinä ympäristössä ja niissä oloissa, missä normaalisti koiran kanssa eletään. Parasta oppia, tietoa ja kokemusta on karttunut omia koiria ja niiden jälkikasvua seuraillen.

Katso myös KENNEL ja TAVOITTEENI

Kennelin TOIMINTA - AJATUKSET JA ARVOT (< linkki)

Yhdistykset joihin kuulun:
- Suomen Kennelliito ry (SKL)
- Suomen Seurakoirayhdistys ry (SSKY)
- Suomen Koirankasvattajat ry (Sukoka)
- Suomen Karvattomat Rodut ry (SuKaRo), toimien mm. tämän yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2001 - 2007 ja 2010 -2011.
- Sekä olen käynyt Jämsän maatalousoppilaitoksen järjestämän koirankasvattaja kurssin (320h).



Tavoitteeni
Täältä voit lukea jotain jalostustavoitteistani
ENNEN ja NYT



Muut Harrastukseni

Koiriin liittyviä harrastuksiani on koirien vaatetus.
Ompelen ja neulon kaikenlaista koirille
>>> tästä pääset katsomaan tuotoksiani

Yhtenä harrastuksistani kuuluu myös yhdistystoiminta
Sukaro ry: ssä - Suomen Karvattomat Rodut ry: ssä
.
Teen mm. yhdistyksen lehteä Naku-Huisku, joka ilmestyy kaksi-kolme kertaa vuodessa. Toimenkuvaani yhdistyksessä kuuluu paljon, joten aikaakin kuluu melkoisesti sen tiimoilla puuhaillessa.

Piirtäminen on myös kuulunut aina lempi harrastuksiini jo lapsesta saakka. Erityisesti pidän eläinten kuvaamisesta.
>>> Tästä pääset kurkkaamaan joitain piirroksiani

Yhtenä harrastuksistani ja ihanteistani haluan mainita intiaanit. Kerään kaikkea mikä liittyy intiaaneihin ja jos olette huomanneet on Bay's Bushyfur koiria nimetty myös intiaaniheimojen mukaan.

Lopuksi kunnioituksestani intiaanien viisaudelle ja mielestäni, niin oikeaan osuvaa viisautta osoittava pätkä
 Shawnee intiaani Tecumsahin viisautta
(klikkaa linkkiä)



LINKKEJÄ


«««