MITÄ
PERUNKARVATONKOIRA ON?
Lyhyesti..
Perunkarvatonkoira kuuluu FCI:n ryhmään 5 pystykorvat
ja alkukantaiset rodut.
Rodun kotimaa on Peru ja se kuuluu alkukantaisiin rotuihin.
Rotuun kuuluu kolme muunnosta
Kokomuunnokset
Pieni, korkeus 25 cm – 40 cm, paino 4 - 8 kg
Keskikokoinen, korkeus 41 cm – 50 cm, paino 8
- 12 kg
Suuri, korkeus 51 cm – 65 cm, paino, 12 - 30
kg
sekä jokaiseen kokomuunnokseen kuuluvat karvaton ja karvainen muunnos.
Karvaton on tunnetumpi muunnos tässä rodussa.
Pentueeseen syntyy normaalisti aina molempia muunnoksia karvattomia
ja karvallisia.
Suomessa molemmat muunnokset karvaton ja karvallinen rekisteröidään.
Karvallisia käytetään myös jalostukseen. Kahta karvaista
ei saa risteyttää keskenään.
---
Pieni pätkä historiaa..
Rotua on kasvatettu jo muinaisten Incojen aikakaudella. Tuhansia
vuosia sitten. Tästä on tänä päivänä
saatu todisteita arkeologisista kaivauksista, joissa on löydetty
rotua kuvaavia saviastioita ja muita esineitä.
Hyvin usein karvaton koira esiintyi Chavín-kulttuurissa (1200-400
ekr.), Nazca-kultturissa (100-700 jkr.), Vicus-kulttuurissa (500 ekr.-400
jkr.), Mochica-kulttuurissa (100 ekr-700 jkr.), Wari-kulttuurissa (700-1200
jkr.), Chimu ja Inca -kulttuurissa (1100-1470 jkr.), suurin osa esiin
kaivetuista keramiikasta, joka esittää karvatonta koiraa,
löytyi Sican-kulttuurin (900-1100 jkr.) keskuksista. Chancay-kulttuurille
(1200-1470 jKr.) oli tyypillistä kauniit mustavalkoiset piirretyt
kuvat karvattoman koiran elämänsyklistä.
Rodun käyttötarkoitus on alun perin ollut toimia Inca papiston
ja ylimystön lemmikkeinä.
Valitettavan usein on näitä koiria myös käytetty
uhrimenoissa Incojen aikakaudella.
Epäilemättä perunkarvatonkoiran selviäminen valloitusaikoina
ja kansanvallan syntyaikoina oli paljolti rannikolla asuvien maanviljelijöiden
ansiota. He pitivät kiinni vanhoista tavoistaan, joissa koiraa
pidettiin tehokkaana apuna reumatismiin ja kaikenlaisiin vaivoihin sekä
tauteihin, joita on kuvattu yksityiskohtaisesti Hermilio Valdizánin
esseessä, "Popular Medicine", julkaistu viime vuosisadalla.
Koiraa ei arvostettu yksinomaan parantavien vaikutustensa takia vaan,
koska se myös hävitti jyrsijöitä, jotka aiheuttivat
suurta vahinkoa viljasadolle. Rotua on myös käytetty aarteen
vartijana, ketteryytensä ja nopeutensa ansiosta puuman metsästyksessä
ja viestiä vievien intiaanien turvana. Samoin sen epäileväinen
ja varautunut luonne vieraita kohtaan tekivät siitä hyvän
vahdin. Nykyisin, kun perunkarvatontakoiraa kasvatetaan maaseudulla,
kehitetään myös sen metsästysviettiä –
ja kaiken lisäksi se on mitä parhain seuralainen, jonka arvo
tunnustettiin jo varhaisina aikoina.
Kun perunkarvatonkoirasta puhutaan elävänä muinaisjäänteenä,
se ei ole kaukana todellisuudesta!
Tänä päivänä perunkarvatonkoira on yksi Perun
suojelukohteista ja heidän ylpeytensä kansallisrotuna sekä
se on myös julistettu maansa kansallisaarteeksi.
Nykyisin jokaisessa Perun museossa on perunkarvatonkoira, maskottina
ja vahtina.
SUOMEN HISTORIAA
PERUN HISTORIAA
---
Luonteesta …
Kaipaatko itsellesi uskollista, rauhallista ja vaikkapa harrastuksiin
soveltuvaa perheenjäsentä?
Silloin perunkarvatonkoira on valinnoista parhain!
Perulaista eniten kuvaavia adjektiiveja voisivat olla esim.
ahne, alistuva, dominoiva (joskus), eloisa, helposti koulutettava, herkkä,
huumorintajuinen, hyvä vahti, ihmisrakas, iloinen, isotteleva (jotkut
urokset), itsepäinen, itsetietoinen, kateellinen, kekseliäs,
kiltti, kärsivällinen, kestävä, lapsirakas, lauhkea,
leikkisä, luotettava, metsästysvaistoinen, mustasukkainen,
pidättyväinen, rauhallinen, seurallinen, sopeutuvainen, suuriegoinen,
temperamenttinen, toiminnanhaluinen, tottelevainen, uskollinen, utelias,
valpas, varautunut, voimakasluontoinen, yhden ihmisen koira, ylpeä,
ylväs.
---
Perulainen on omistajalleen ehdottoman uskollinen ja sen oma perhe on
sille kaikki kaikessa.
Rotu sopii myös lapsiperheisiin sekä sopeutuu hyvin useammankin
koiran joukkoon.
Ottaessasi perunkarvatonkoiran on pennun sosiaalistaminen pentuaikana
ehdottomasti tärkeimpiä asioita, joita pitää huomioida
koiran tullessa kotiin luovutusikäisenä. Jos tätä
ohjetta ei noudata saattaa myöhemmin olla vaikeaa saada koiraa
enää sopeutumaan outoihin tilanteisiin ja ihmisiin.
Koiran luonnetta kuvataan rotumääritelmässä epäluuloiseksi
ja varaukselliseksi.
Mitä varautuneisuus siis tarkoittaa tämän rodun luonneominaisuutena?
Mielestäni voidaan se määritellä vaikka näin:
…alkukantaisuutensa vuoksi sillä on säilynyt vahvasti
luontainen villieläimen vaisto, joka tarkoittaa, ettei koira lähesty
uutta asiaa heti vaan tutustuu uusiin tilanteisiin hiukan kauempaa seuraillen.
Jos sitä väkisin lähestyy se yleensä pyrkii pakenemaan.
Perunkarvatonkoira ei kuitenkaan silti ole arka tai vihainen, kuten
koiran käytös monesti väärin ymmärretään.
Muista siis ensikertaa perulaisen tavatessasi, että et ole huomaavinasikaan
sitä ennen kuin koira itse tulee luoksesi. Perunkarvatonkoira tarvitsee
hieman aikaa tutustuakseen outoihin asioihin ja ihmisiin. Hetken tutustumisen
jälkeen perulaisesta saa hauskan, leikkisän ja uskollisen
ystävän.
Perunkarvatonkoiralla on myös kohtalaisen suuri vahtivietti. Se
vartioi tarkasti kotiaan sekä perhettään ”laumaansa”.
Tämän vuoksi saattaa myös esiintyä haukkuherkkyyttä
mm. ovikellon soidessa. Tämä piirre on kyllä helposti
myös opetettavissa pois koiran käytöksestä.
Rotu on rauhaa rakastava, sisätiloissa se useimmiten viihtyykin
peiton alla nukkuen.
Peiton alla viihtyminen ei silti tarkoita, että perunkarvatonkoira
olisi täydellinen ”sohvaperuna”, vaan se on oikeassa
elementissään saadessaan liikkua vapaana. Ulkoiltaessa koira
on aktiivinen ja hyvä lenkkeilykaveri. Varauksellisuutensa vuoksi
koiraa ei suositella pidettäväksi vapaan, muutoin kuin varmoilla
alueilla esim. koirapuistot, jokin tuttu metsäalue tai vaikkapa
mökillä, mistä se ei jotain säikähtäessään
pääse karkaamaan.
---
Koulutus – harrastaminen…
Perunkarvatonkoira on älykkäänä ja oppivaisena
koirana suhteellisen helposti koulutettava, kunhan oikea motivaatiokeino
löytyy. Kestävyyttä, ketteryyttä ja nopeutta on
riittävästi monipuoliseen harrastamiseen.
Sen opettaminen on helppoa, koska se haluaa kaikessa miellyttää
omistajaansa.
Silti kuitenkin perulaisen omistajalta vaaditaan hyvää johtamistaitoa.
Mahdollisimman määrätietoista ja selkeää kommunikointia
koiran kanssa. Tietyt rajat on pidettävä ja niissä tulisi
myös pystyä pysymään.
Koiralle ei kuitenkaan saa missään tapauksessa olla ankara,
vaan sitä on käsiteltävä määrätietoisesti,
mutta lempeän oikeudenmukaisesti. Luultavasti paras perulaisen
omistaja on sellainen, joka on muutenkin elämässään
ns. ”johtajatyyppiä”.
Älykkäänä koirana sen pitäisi saada myös
käyttää aivojaan eli sen kanssa kannattaa tehdä
mahdollisimman paljon harjoituksia tai harrastaa jotain missä se
joutuu käyttämään etenkin hajuaistiaan sekä
näköään.
Perunkarvatonkoirat pitävät puuhailusta erilaisten esteiden
ja kiipeilytelineiden parissa. Agilityssä nopeus ja vauhdikkuus
ovat lajissa rodun positiivisia puolia. Vaikka rotu on näillä
kentillä vielä erikoinen, se ei tarkoita sitä, etteikö
tälläkin roduilla olisi vauhtia veressä. Päinvastoin!
Lisäksi roduilla on etua ketteryydestään ja tarkkuudestaan.
Harrastus vaatii ehdotonta tottelevaisuutta, koiran hallittavuutta,
hyvää kuntoa, toimintakykyä ja hyvää yhteistyötä
ohjaajan kanssa.
Mielestäni onkin epäoikeudenmukaista rotua kohtaan, kun sen
uskotaan olevan vain kotona löhöilevä ”sohvaperuna”
tai jonkilainen "koriste-esine" ja kaikki nämä kuvitelmat
vain sen karvattomuuden vuoksi. Kovin moni tuntuu ajattelevan, että
karvattoman koiran kanssa ei voisi harrastaa, mutta se on täysin
väärä uskomus. Karvaton koira nauttii metsässä
juoksemisesta, vaikkapa pupun perässä ihan siinä
missä mikä muu vastaavaa harrastava karvainenkin rotu. Karvaton
ei myöskään mene ”rikki” risujen sitä
raapiessa, koska koiran iho on kuitenkin sen verran sitkeää,
että harvoin siihen tulee pintanaarmua pahempaa.
Onneksi nykyisin monet perulaisen omistajat ovatkin huomanneet koiransa
käyttöominaisuudet ja ovat alkaneet harrastaa koiriensa kanssa
mm. agilitya, hajutunnistusta, verijälkeä, viehejuoksua, tokoa,
yms. yms. mahdollisuuksia on monia, kun vaan uskaltautuu ns. ”normikoirien”
joukkoon. Aina ei se vastaanotto heti ole positiivinen, mutta kun koira
on näyttänyt mihin se pystyy on karvatonkin koira innolla
hyväksytty joukkoon.
Koiranäyttelyt ovat perinteisesti olleet karvattomia rotuja harrastavien
suosima harrastus ja siksi mm. perunkarvatonkoirat ovat nykyisin yhä
enenevässä määrin näyttelyssä hyvin edustettuna.
Jokainen kokomuunnos arvostellaan omana rotunaan. Karvattomilta roduilta
ei vaadita koepalkintoa muotovalion arvon saavuttamiseen. Lisäksi
2013 rotumääritelmän uusiutumisen myötä, myös
karvalliset saavat osallistua näyttelyihin. Karvaton sekä
karvallinen kilpailevat samassa kehässä.
---
HOITO JA RUOKINTA
Ihon hoito on yksinkertaista. Pesua ja rasvausta koirakohtaisesti.
Koirien ihoissa on eroavuuksia, toisilla on kuivempi iho ja toisilla
taas sellainen, ettei iho tarvitse melkein mitään hoitoa.
Karvaiset perulaiset ovat myöskin helppohoitoisia, koska ne ovat
enimmäkseen lyhyt-turkkisia.
Joitain pidempiturkkisiakin löytyy, mutta nekään eivät
ole vaikeita turkinhoidollisesti. Karvaisen ja karvattoman perulaisen
luonteet tai hoito eivät paljoakaan eroa toisistaan. Karvainen
tietenkin kestää enemmän kylmyyttä turkkinsa ansiosta.
Perunkarvatonkoiralle ei pakkanen ja aurinko ole ongelma, eivätkä
ne ole niin kylmän arkoja, kuin monet kuvittelevat, koska rodun
kotimaassa Perussa yön ja päivän välinen ilmasto
on vaihteleva. Päivisin on kuumaa ja yön lämpötila
saattaa laskea jopa pakkasen puolelle, siellä koirat ovat tottuneet
olemaan yötä päivää ulkona ja ne ovat pärjänneet
vallan mainiosti vuosituhansia näin. Kotimaassaan Perussa ei myöskään
ole koirille puettu vaatteita päälle kylmillä ilmoilla,
kuten meidän kulttuurissamme tehdään ja silti rotu on
selviytynyt hyvin sielläkin näihin päiviin saakka.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä
täällä olisi viisasta pukea koira pakkasilla, kun sen
kanssa lenkkeilemään lähdetään. Karvattoman
koiran kunnollinen pukeutuminen on Suomen talvessa ehdottoman tärkeää.
Koira on suojattava pakkaselta kunnollisella talvihaalarilla, korvia
suojaavalla päähineellä sekä usein myös tossut
ovat tarpeelliset.
Kesäisin on suojattava koira auringossa palamiselta, etenkin tietyn
väriset vaaleat koirat palavat helposti.
Yleisesti uskotaan vieläkin, että karvattomat koirat voivat
syödä vain pehmeää ruokaa, niiden hammaspuutosten
vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nämä koirat ruokitaan
aivan samoin, kuin mikä tahansa koirarotu. Kokemuksesta voin kertoa,
että "hampaaton" perulainen pystyy syömään
esim. tavallisen luun nopeammin kuin täysin hampaallinen koira.
Uskokaa tai älkää, mutta olen tämän nähnyt
monesti. Perulainen on kaikkiruokainen, kotiruoka kuin teollinenkin
ruoka (kuivamuona) käy vallan mainiosti.
Tosin perunkarvatonkoira tarvitsee mielestäni hiukan rasvaisemman
ja proteiinipitoisemman ruuan, koska se on karvaton ja tarvitsee enemmän
energiaa lämmönsäätelyyn, kuin turkilliset rodut.
Hyvässä ”lihassa” oleva perunkarvatonkoira ei
kylmemmälläkään säällä palele. Perunkarvatonkoira
on myös aktiivinen, liikunnallinen koira, joten energiaa kuluu
paljon myös siihen. Varsinkin pennut ja nuoret koirat tarvitsevat
todella paljon hyvänlaatuista ruokaa. Kaikki lihatuotteet raakana
ovat parasta mahdollista ruokaa karvattomalle koiralle. Raakaruokinnalla
koiran ihokin pysyy hyvänä.
---
RODUN
TERVEYS
Perunkarvatonkoira
on rakenteeltaan terve ja liioittelematon peruskoira, ainut eroavaisuus
ns. ’peruskoiraan’ on tämän rodun karvattomuus
niillä yksilöillä jotka karvattomia ovat. Rotuun kuuluva
karvallinen muunnos taas ei eroa mitenkään niin sanotusta
’peruskoirasta’, koska sillä on myös normaali
turkki.
Todellisuudessa
tätä rotua ei ole tarkoituksella jalostamalla tehty karvattomaksi,
karvattomuus ei ole sairaus vaan geenimutaatio. Joskus vuosituhansia
sitten on johonkin pentueeseen syntynyt näitä koiria ja kuten
tiedämme historiasta on tämä rotu ollut muinaisten inkojen
koira. Inkat ovat aikanaan tämän rodun viisaudessaan säilyttäneet
meille tuleville sukupolville jatkamalla näiden koirien jalostusta
omana aikakautenaan. Rodun hyvinvoinnista ja puhtaasta jalostuksesta
kertokoon myös se, että rotu on jatkanut säilymistään
näihin päiviin saakka. Inkojen aikakaudelta peräisin
olevia koirarotuja on varmasti tänä päivänä
hyvin vähän jäljellä, uskoisin näin.
Perunkarvatonkoira on kuitenkin selviytynyt vuosisatojen vaihtumisista
juurikaan muuttumatta siitä alkuperäisestä koirasta,
joka se on ollut jo vuodesta 300 eKr.
Perussa rodun alkuperämaassa on rotu vielä tänäkin
päivänä säilyttänyt sen aseman mikä sillä
oli jo tuhansia vuosia sitten. Tässä on tietenkin omat hyvät
ja huonot puolensa, mutta totuus on kuitenkin se, että vain terve
hyvinvoiva koirarotu selviytyy vuosituhansien koettelemuksista edelleen
elinvoimaisena.
Perunkarvatonkoiralla
ei ole näihin päiviin mennessä ollut mitään
rodunomaista sairautta. Rotu on ollut perusterve ja kuten sanottu eihän
se olisi muuten tuhansia vuosia selviytynytkään.
Viimeisten vuosikymmenten
aikana näitä koiria sitten on tullut myös meille tänne
Eurooppaan. Rodun jalostamista on jatkettu täällä hyvin
pienellä määrällä jalostuskoiria. Ei olla otettu
huomioon sitä seikkaa, että mikään rotu ei todellisuudessa
kestä loputtomiin samojen geenien yhdistymistä (sisäsiitos%
/ sisäsiitosaste ilmaisee kuinka suuressa osassa geenipareista
geenit ovat perinnöllisesti kaksinkertaisina).
Nyt näyttääkin
siltä, että se on aiheuttamassa tämän vuosisadan
aikana myös perunkarvatonkoiran geneettistä taantumista. Tästä
johtuen on joitain sairauksia alkanut tulla esiin myös tässä
rodussa.
• Epilepsia
taitaa näistä olla se suurin uhkamme, mikä tunnetusti
on myös sairaus, joka on seurausta liiallisesta sukusiitoksesta
(nykyisinkin vielä löytyy yhdistelmiä, jotka ovat suoraan
sukusiitettyjä epilepsialinjaisiin (kantajat/sairaat) koiriin lähemmäs
20% kuin sitä koirapiireissä yleisesti sallittua alle 6,5%
).
TÄSSÄ
VIELÄ KOKO SUOMEN EPILEPSIATILANNE PROSENTTEINA 2009 VUODEN LOPPUUN
MENNESSÄ LASKETTU YLEISESTI TIEDOSSA OLEVIEN 15 SAIRAAN KOIRAN
MUKAAN
SAIRAAT = 2.83018%
KANTAJAT = 28%
Epilepsia testikin
olisi varmaan perunkarvattomille jo saatu jos kaikki kasvattajat olisivat
ilmoittaneet sairaat ja ulkoisesti terveet (kantajat) koiransa sekä
antaneet verinäytteen sairaiksi ilmoittamistaan koirista Hannes
Lohen tutkimukseen, mutta tästä he ovat kieltäytyneet.
Omien sairaiden koirieni sukulaiset ja omat koirani ovat olleet jo ilmoitettuna
tutkimukseen ko. sairauden osalta vuodesta 2007 saakka!!! Eli heti siitä
saakka, kun rotua edustava yhdistys Suomen Karvattomat Rodut ry lähti
mukaan Hannes Lohen johtamiin tutkimuksiin. Tämän kaltaiset
asiat vain eivät yksinkertaisesti etene jos ei saada kaikkia mahdollisia
sairaita ja kantajiksi tiedettyjä mukaan tähän tutkimukseen.
• Seuraavaksi
suurimpana näkisin luuston sairaudet esim. lonkkavika, polviluksaatio.
Rodun onneksi epilepsiaa ja luustosairauksia on vielä kohtalaisen
vähän jos vertaamme prosentuaalisesti sairastuneita terveisiin
koiriin.
• Allergiat ja iho-oireet ovat myöskin väistämättä
tulleet yleisemmiksi tässäkin rodussa, kuten monissa muissakin
roduissa. Johtuneeko siitä, että allergiat ovat myöskin
ihmisten keskuudessa lisääntyneet miksipä ei sitten myös
koirissa.
• Joitain sydänvika tapauksia on myöskin viime vuosien
aikana raportoitu.
• Erilaisia silmäsairauksia on myös nykyisin ilmennyt.
Perunkarvatonkoirille
on 2013 alusta hyväksytty PEVISA (Perinnöllisten vikojen ja
sairauksien vastustamisohjelma), ja näin ollen lonkka-/silmä-
ja polvitarkastukset ovat ehtona rotumme pentueiden rekisteröimiselle.
Valitettavasti jotkut kasvattajat ilmoittavat koiransa tarkastetuiksi,
näissä tapauksissa tämän paikkaansa pitävyys
kannattaa tarkistaa (viralliset tutkimustulokset) Kennelliiton
KoiraNetistä tai vaatia nähtäväksi kyseinen
lääkärintodistus.
YHTEENVETO
Todetkaamme tähän loppuun vielä, että kaiken kaikkiaan
perunkarvatonkoira on edelleen terveimpiä olemassa olevia koirarotuja.
Suurin osa rotumme edustajista käy eläinlääkärillä
vain rokotuksissa ja elää elämänsä terveenä
ilman sairastelua.
Harkitessasi perunkarvatonkoiran
hankintaa kannattaa joka tapauksessa kysyä kasvattajalta pentunsa
taustoista, kasvattaja on velvollinen kertomaan jo ennen pennun varaamista
tulevien pentujen mahdollisesta terveydestä ja sen suvun terveydestä.
Aina ei myöskään kannata luottaa yhden kasvattajan sanaan,
vaan hankkia tietoa myös muilta kasvattajilta sekä tehdä
sitten näistä yhteenveto, joka mitä luultavimmin on sitten
lähinnä oikeaa hakemaasi vastausta.
Koirien sukutaulut kertovat myös paljon jos niihin jaksaa perehtyä
(mm. sukusiitoksen). Kattavat ja totuudenmukaiset sukutaulutiedot löydät
Suomen
Kennelliiton sivuilta.
Näitä tietoja kerätessään jokaisen kannattaa
muistaa aina se, että koiramaailma on kova. Joillakin kasvattajilla
on suuri tarve kilpailla kaikesta.
Loppukommenttina
vielä esittäisin, että kaikki tämä tieto mitä
pentua hankkiva saa tiettyjen koirien tilasta ns. ’terveinä
rotunsa edustajina’ ei kuitenkaan takaa sitä totuutta, että
silti voi saada pennun, joka sairastuu jossain elämänsä
vaiheessa johonkin perinnölliseen tai ei perinnölliseen sairauteen.
Sillä totuushan on se, että sairastuneet koirat ovat vain
geneettisten sairauksien jäävuoren huippua, geneettisen vian
kantajat eivät näy ulospäin, eikä kantajien olemassaolosta
voida tietää mitään. Jotkin sairaudet kuten epilepsia,
voivat puhjeta vasta myöhemmällä iällä. Jalostukseen
käytetyn koiran todellista tilannetta ei tiedetä vasta kunnes
se on tarpeeksi vanha. Perinnöllisen sairauden periytymismekanismista
riippuen osa koirista voi olla kantajia, eli päällisin puolin
normaaleja koiria, joilla ei ole oireita, mutta ne voivat silti tuottaa
sairaita jälkeläisiä.
*Bay's Bushyfur
kennel, Kaarina Naaralainen*