|
|
Tämä
on Suomen Karvattomat Rodut - SuKaRo ry: n julkaisema virallinen tiedote
21.01.2007
SUOMEN KARVATTOMAT RODUT MUKAAN GEENITUTKIMUKSIIN Rotuyhdistykset, kasvattajat ja omistajat mukaan perinnöllisten sairauksien terveystalkoisiin Lääketieteen ja geeniteknologian nopea kehitys viime vuosina on mullistanut perinnöllisten sairauksien tutkimisen. Omasta perimästämme on löydetty jo tuhansia geenivirheitä ja niiden myötä eri sairauksien varhaisdiagnostiikka, ehkäiseminen ja uusien hoitomuotojen kehittäminen ovat edistyneet merkittävästi. Nopea kehitys on ihmisen perimän kartoituksen ansiota. Sen kautta syntyivät työkalut tautigeenien tunnistamiseen. Nyt myös koiran perimä on selvitetty. Se tarjoaa vastaavanlaiset mahdollisuudet geenivirheiden löytämiseen ja vastustamiseen suosituimmasta lemmikistämme. Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen lajeista eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Lähes 500 erilaista perinnöllistä sairautta on kuvattu. Sairauksia esiintyy kaikissa roduissa. Mutta sairauskirjo vaihtelee roduittain. Useimmat koirien sairaudet ovat hyvin samankaltaisia kuin ihmisillä. Sen vuoksi tutkimalla koiran perimää ja sairauksia, voimme samalla edistää myös omaa terveyttämme. Koirien geenitutkimuksen uskotaankin nopeuttavan monien tavallisten periytyvien kansantautiemme selvittämistä. Koirat ovat palvelleet meitä jo vuosituhansia eri tehtävissä ja ovat nyt myös kansanterveystyön ja geenitutkijoiden parhaita apulaisia! Olen käynnistänyt Helsingin Yliopistossa uuden geenitutkimusohjelman, johon Suomen karvattomat rodutkin ovat päättäneet osallistua. Tutkimusohjelma tavoitteena on tunnistaa eri perinnöllisiin sairauksiin liittyviä geenivirheitä koiraroduistamme. Mahdolliset geenilöydöt voidaan huomioida jalostusohjelmissa niin, että sairauksia voidaan alkaa järjestelmällisesti vastustamaan ja niistä saatetaan lopulta päästä jopa kokonaan eroon. Geenitutkimusohjelman tavoitteena on jatkossa myös selvittää tautigeenien lisäksi luonteeseen ja käyttäytymiseen liittyviä geenejä. Geenilöydön myötä rodulle kehitetään DNA-testi, jolla voidaan jo varhaisessa vaiheessa erottaa luotettavasti sairaat, terveet ja kantajayksilöt. Tämä on merkittävää, sillä se mahdollistaa myös koirien käyttämisen jalostuksessa, vaikka ne olisivatkin geenivirheen kantajia. Testin avulla koiria voidaan jalostaa hallitusti terveempään suuntaan. Kantajakoirienkin pitäminen rodussa on tärkeää perimän monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Karvattomilla roduilla on kuvattu erilaisia sairauksia. Olemme käynnistämässä geenitutkimuksia tässä vaiheessa epilepsian selvittämiseksi perunkarvattomistakoirista. Tavoitteena on DNA-testin kehittäminen epilepsian vastustamiseksi tulevaisuudessa. Tutkimuksiin olisi hyvä saada myös muut karvattomat rodut ja muitakin sairauksia, joita roduissa on havaittu. Tutkimusryhmää kiinnostaa myös karvattomuuteen liittyvien geenien tunnistaminen ja rotunne sopisivat mainiosti näihin tutkimuksiin. Projektien onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että koirien omistajat ja kasvattajat saadaan aktiivisesti mukaan riittävän tutkimusmateriaalin ja terveystietojen keräämiseksi. Tutkimusta varten on välttämätöntä kerätä verinäyte ja sukupuu mahdollisimman monesta koirasta; sairaista yksilöistä ja niiden terveistä pentuesisaruksista sekä muista sukulaiskoirista. Laaja tutkimusmateriaali nopeuttaa geenin tunnistamista ja DNA-testin kehittämistä. Rodun kannalta parasta olisi kerätä systemaattisesti DNA-näytteet talteen koko rodun koirista DNA-pankkiimme. Kattava DNA-kokoelma mahdollistaisi eri perinnöllisten sairauksien tutkimisen rodussa hyvin tehokkaasti ja jopa yhtä aikaa nyt ja tulevaisuudessa. DNA-pankkiin kertyisi aikaa myöten arvokkaita näytteitä myös koirista, jotka syystä tai toisesta lopetetaan tai muuten kuolevat ikääntymisen myötä. Osa koirista tulisi saada mukaan myös tarkempiin kliinisiin tutkimuksiin taudinkuvan tarkentamiseksi. Tutkimusryhmä ja yhdistys pyrkivät tukemaan aiheutuneiden kulujen kattamisessa. Monesti tutkimuksen kannalta tärkeät koirat ovat jo poissa ja DNA-näytettä ei voida enää saada, joten viimeistään nyt on tärkeiden näytteiden keruu aloitettava. DNA-pankkia varten saadaan sukupuut selville rekisterinumeroiden pohjalta Suomen Kennelliiton koirarekisteriä hyväksi käyttämällä. Sukupuuhun yhdistetään tiedot terveistä ja sairaista lähisukulaisista näytteiden mukana tulleiden tietojen pohjalta. Koska nämä tiedot muodostavat tutkimuksen lähtökohdan, on oleellisen tärkeää, että koiran terveyteen liittyvät asiat saatetaan tutkijoiden tietoon. Ehdottaisin, että keräämme yhdessä verinäytteet kaikista rotunne koirista talteen tutkimusprojekteja varten. Näytteitä voidaan käyttää myöhemmin myös mahdollisten DNA-testien tekemiseen, eikä silloin tarvita enää uusia näytteitä koirista. Perunkarvattomissa käynnistyvällä epilepsiaprojektilla saattaa olla merkittävä rooli myös ihmisten epilepsioiden ymmärtämisessä ja hoitamisessa. Geenitutkimuksella on nyt mahdollisuus edistää rotunne terveyttä ja hyvinvointia. Tämä on konkreettista ”PEVISA-toimintaa”. Toivomme
innokasta ja avointa osallistumistanne, jotta voimme yhdessä edistää
karvattomienrotujen terveyttä pitkälle tulevaisuuteen! Myös
Bay's Bushyfur kennel haluaa kantaa kortensa kekoon ja pyytääkin
kaikkia kasvattiensa omistajia toteuttamaan yhteisen toiveemme otattamalla
veritestin koirastaan sekä otattamalla veritestin jokaisesta Bay's
Bushyfur kennelin omistamasta koirasta. LUE
LISÄÄ TUTKIMUKSESTA
|
tämä
sivu päivitetty - 15.06.2008 - this page updated |