KENNEL

BAY’S BUSHYFUR KENNEL
Kaarina Naaralainen
19920 Pappinen, FINLAND
041-585 9682
kennel@baysbushyfur.net tai baysbushyfur.kennel@pp.inet.fi


KENNEL
Kennelimme on tavallinen koti, jossa koiranpennut syntyvät ja lähtevät ajallaan maailmalle omiin tuleviin koteihinsa. Meiltä lähtevät pennut aloittavat elämänsä alkutaipaleen perheemme keskuudessa kasvaen. Oppien kuulemaan ja näkemään normaalien kotiaskareiden äänet ja seurustelemaan ihmisten sekä aikuisten koirien kanssa.

Pyrin kaikessa oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen jalostaessani ja myydessäni koiriani eteenpäin niistä kiinnostuneille ihmisille. Sillä mitä me kasvattajat olisimme ilman niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita antamaan juuri meidän koirillemme huolehtivan ja rakastavan kodin? Tämän vuoksi tulisikin pyrkiä olemaan mahdollisimman rehellinen ja oikeudenmukainen näitä ihmisiä kohtaan.

Noudatan toiminnassani Suomen Kennelliiton kanssa tekemääni kasvattajasitoumusta. Olen myös Suomen kennelliiton SKL:n, rotujärjestön Suomen Seurakoirayhdistys SSKY:n ja rotuyhdistyksen Suomen Karvattomat Rodut – SuKaRo ry kasvattajajäsen sekä Suomen Koirankasvattajat SuKoKa jäsen. Olen myös käynyt Jämsän maatalousoppilaitoksen järjestämän koirankasvattaja kurssin (320h).

Kaikki perunkarvatonkoira pentueemme on rekisteröity Suomen kennelliittoon.

Täältä näet kaikki Suomessa rekisteröidyt pentueet SKL-pentue rekisteröinnit

Olen myös luonut hedelmälliset yhteistyösuhteet maan rajojen ulkopuolelle, ja teen työtäni itsenäisesti kattojärjestön Suomen Kennelliiton jäsenenä. Koiranjalostuksessa on kuitenkin itsestään selvää, että pinnallisiksi jäävät kurssitukset ja jäsenyydet eri yhdistyksissä ja killoissa eivät korvaa kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla päivittäin saatavaa oppia siinä ympäristössä ja niissä oloissa, missä normaalisti koiran kanssa eletään. Parasta oppia, tietoa ja kokemusta on karttunut omia koiria ja niiden jälkikasvua seuraillen.

Tavoitteenani on kasvattaa mahdollisimman hyväluonteisia, terveitä, rotumääritelmän mukaisia koiria sekä näiden lisäksi myös täysin karvattomia (tosin liikoja karvojakaan koskaan salaamatta). Pyrin siis kasvattamaan koiria, jotka toivon mukaan pystyisivät elämään mahdollisimman tasapainoista perhekoiran elämää. Mitään näistä edellä mainituista ominaisuuksista ei mielestäni saisi kuitenkaan laittaa etusijalle, koska jos joku näistä ominaisuuksista menee edelle muiden ei koira ole kokonaisuutena sellainen, kuin sen pitäisi olla. Teettäessäni pentueita etsin aina ennemmin mahdollisuuksia virheiden sijaan.

En myöskään kasvata yhtään pentuetta, mistä en voisi itselleni pentua jättää.

Kasvatukseni tarkoitus on aina ollut katsoa pitkälle tulevaisuuteen, koska hyvin moni rotu on tuhoutunut vain pelkkiin ulkomuotoon perustuviin ominaisuuksiin tuijottamalla (etenkin näyttelykoirat).
Suosin siis kasvatuksessani ulkosiitosta (sukusiitos 0%) tai hyvin pientä sukusiitosprosenttia, koska näin uskon edistäväni rodun geneettistä monimuotoisuutta ja rodun säilyvän maapallolla vielä silloinkin, kun itse olen täältä jo poistunut. Tämän vuoksi yksi tärkeä osa tavoitteistani on aina ollut panostaminen koirien tuontiin ulkomailta ja näin etsiä uusia sukulinjoja, joita tässä vuosien mittaan onkin kertynyt jo useita.


Vaikka emme suuremmin kehuskele koiriemme tuloksilla, niin mainittakoon kuitenkin nämä suurimmat tähtihetket näyttelykehissä ja harrastuskentillä; perunkarvatonkoirissa Suomen ensimmäinen BIS sijoitus vuonna 1998 Bay's Bushyfur Yupiki sekä Agilityssä Suomen ensimmäinen saavutus AGI3 nousu (2008), Bay's Bushyfur Miwok.
Amerikankarvatonterriereissä ensimmäisen AGI3 nousun (2010) on tehnyt Bay's Bushyfur E'Comox sekä saman koiran saavutuksiin kuuluu myös TK1 koulutustunnus (2009).

KENNELIN HISTORIAA
Jatkan tästä kertomalla aluksi hiukan kennelimme historiasta ja jatkaen sitten nykypäivään. Karvattomien rotujen kasvatuksen olen aloittanut vuonna 1993, kun ensimmäinen pentueemme syntyi. Kennelnimen Bay’s Bushyfur sain keväällä 1994.
Ensimmäinen roduistamme oli kiinanharjakoira. Tämän rodun kasvatuksen aloitin koiralla nimeltään El-Radzith Real Roseanne Netta, joka tuli kotiimme  keväällä 1990. Netta sai meillä kaksi pentuetta yhteensä kuusi (6) pentua, joista muutama jatkoi sukuaan. Kennelimme kiinanharjakoiran kasvatus jatkui vuoteen 2002 saakka.
KUVIA HARJAKOIRISTAMME

Tässä välissä hankimme myös toisen karvattoman rodun kenneliimme, joka on perunkarvatonkoira. Kennelimme ensimmäinen perunkarvatonkoira pieni on Tanskan tuonti vuonna 1997 Caprioso Pepino Pero Jade, kasvattaja Conny Rasmussen. Jadella jälkeläisiä on 13.

Muita perunkarvatonkoiria olemme tuoneet mm.

PERU
Perun tuonti Tsekkien kautta, suuri, Fin & Rus Mva, PMW-01, FinW-01 Keiko
keskikokoinen, Fin Mva, FinW-02 Hola Pelito
pieni, Crom Pelito
Hola Peliton ja Crom Peliton omistamme yhdessä Marjaan Koskisen, Scarface kennel kanssa.
keskikokoinen Balines (Albertini)
suuri Sol (Aparcana)
suuri Chusky Itaron
suuri Dongo Itarom
keskikokoinen Huandoy Capac Cuna
keskikokoinen Didi Capac Cuna

EUROOPPA
Olemme tuoneet myös koiran Ranskasta, vaikka emme sitä omistakaan
suuri UrQu Huayna Capac de Bodhisattva, kasvattaja Jean-Claude Viel.
Venäjän tuonti, pieni Tsukki
Slovenian tuonti, suuri Kunturchawa
Belgiasta pieni Indigo Les Fleurs Mystiques ja pieni Isis Les Fleurs Mystiques
ja viimeisin tuonti 2010 Tsekeistä, pieni, Chupa Chups Anika Vevos


2000 luvulla on kenneliimme syntynyt myös yksi meksikonkarvatonkoira pentue. Meksikonkarvatonkoira (pieni), Ruotsin tuonti Gagagus Minero de Oro Lissu, kasvattaja Ulla Alf-Björgner, Lissu teki meille yhden pentueen, jossa oli kaksi pentua. Joista toinen pennuista on jatkanut sukuaan täällä Suomessa.

Uusin roduistamme on amerikankarvatonterrieri, ensimmäiset kolme AHTtä toimme Suomeen Amerikasta keväällä 2003. Yksi näistä kolmesta koirasta tuli meille ´PR´Lar-Mon’s Valentina N Finland ´Sunny´.
Sunnyn
ja Jimmyn Flinthill’s American Dream ensimmäinen pentue syntyi kennelissämme keväällä 2004, joka oli myös Suomen ja koko Euroopan ensimmäinen AHT pentue.

Kasvatamme perunkarvatonkoiria kaikissa kokomuunnoksissa (iso, keskikokoinen ja pieni) sekä amerikankarvatonterrieriä.

Katso myös KENNEL ja TAVOITTEENI


Kennelin TOIMINTA - AJATUKSET JA ARVOT (< linkki)

Muu toimintani koirien parissa olen mm. jäsenenä yhdistyksissä:
- Suomen Kennelliito ry (SKL)
- Suomen Seurakoirayhdistys ry (SSKY)
- Suomen Koirankasvattajat ry (Sukoka)
- Suomen Karvattomat Rodut ry (SuKaRo), toimien mm. tämän yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2001 - 2007.
- Sekä olen käynyt Jämsän maatalousoppilaitoksen järjestämän koirankasvattaja kurssin (320h).




Tavoitteeni
Täältä voit lukea jotain jalostustavoitteistani
ENNEN ja NYT



Muut Harrastukseni

Koiriin liittyviä harrastuksiani on koirien vaatetus.
Ompelen ja neulon kaikenlaista koirille
>>> tästä pääset katsomaan tuotoksiani

Yhtenä harrastuksistani kuuluu myös yhdistystoiminta
Sukaro ry: ssä - Suomen Karvattomat Rodut ry: ssä
.
Teen mm. yhdistyksen lehteä Naku-Huisku, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Toimenkuvaani yhdistyksessä kuuluu paljon, joten aikaakin kuluu melkoisesti sen tiimoilla puuhaillessa.

Piirtäminen on myös kuulunut aina lempi harrastuksiini jo lapsesta saakka. Erityisesti pidän eläinten kuvaamisesta.
>>> Tästä pääset kurkkaamaan joitain piirroksiani

Yhtenä harrastuksistani ja ihanteistani haluan mainita intiaanit. Kerään kaikkea mikä liittyy intiaaneihin ja jos olette huomanneet on Bay's Bushyfur koiria nimetty myös intiaaniheimojen mukaan.

Lopuksi kunnioituksestani intiaanien viisaudelle ja mielestäni, niin oikeaan osuvaa viisautta osoittava pätkä
 Shawnee intiaani Tecumsahin viisautta
(klikkaa linkkiä)



LINKKEJÄ


«««